News
Danko Jones kertoo iloisia uutisia kannattajilleen. Bändin 12. studioalbumi on saanut nimen ja julkaisupäivän: levyn otsikko ...
Kiss aloitti vuonna 1996 reunion-kiertueen, jolla alkuperäisjäsenet Ace Frehley ja Peter Criss liittyivät yli vuosikymmenen ...
Viisitoista miestä arkulla vainaan ja niin edelleen. Skotlantilainen Alestorm julkaisi tänään kolmannen singlen The ...
Kohta se tapahtuu. Ozzy Osbourne ja Black Sabbath hyvästelevät keikkayleisön 5. heinäkuuta Birminghamissa Back to the Beginning -tapahtumassa, josta onkin kehkeytymässä melkoinen spektaakkeli. Tapahtu ...
Toverimediamme Inferno pääsi jututtamaan Tarja Turusta tämän ensimmäisen Tuska-keikan alla. Aki Nuopposen toimittamassa ...
Suomen blues-suuruus Erja Lyytinen tekee itseään tunnetuksi myös maamme rajojen ulkopuolella. Maaliskuun lopussa Smell the ...
REO Speedwagon -yhtyeen entinen laulaja Terry Luttrell joutui varhain sunnuntaiaamuna lähellä Illinoisin Arcolaa vakavaan ...
Omnium Gatherum, yksi Suomen aktiivisimmin maailmalla kiertävistä yhtyeistä, on julkaissut ensimmäisen singlen tulevalta May ...
Musiikkikustantajia edustava Suomen Musiikkikustantajat ry palkitsee vuoden aikana ansioituneita tekijöitä ja teoksia ...
Maanantaina Suomessa 50-vuotisjuhlakiertueellaan konsertoinut hevijätti Iron Maiden vieraili ennen Helsingin-keikkaansa Tukholmassa kahden konsertin verran. Toisen keikan yhteydessä pääsi ruotsalaisen ...
Nick Cave julkaisee tasaiseen tahtiin verkkosivuillaan vastauksia yleisön lähettämiin kysymyksiin. Toukokuun lopussa eräs ...
Jack White on julkaissut musiikkivideon Archbishop Harold Holmes -kappaleelle, joka löytyy muusikon kesällä 2024 ilmestyneeltä No Name -pitkäsoitolta. Videon päähahmoa esittää Chicago-musikaalielokuva ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results